lauantai 12. tammikuuta 2008

37 minuuttiani selvänä

Aikuisemmat ihmiset kuin minä muistelevat monesti kuinka helppoa elämää opiskelijaelämä on. Itsehän en ole työssäkäyvä ihminen, vaan opiskelija, ja voin kertoa viinankäytön suurella kokemuksella, että opiskelijaelämä on rankkaa. Meillä on monenlaisia huolia maksaamme painamassa.

Tämän viikonlopun aikana olen ollut selvänä yhtä paljon kuin aurinko esiintyy kaamoksen aikana. Maksani on saaut tämän viikonlopun aikana liioitellut 37 minuuttia taukoa, jonka jälkeen hyvänä valmentajana tsemppasin sen uuteen nousuun. Nämä minuutit olivat rankkoja minulle henkisesti, sillä mielessäni pyörivät tärkeät asiat: Mitä juon tänään ja kuinka paljon. Nämä vaikuttavat vähäpätöisiltä kysymyksiltä, mutta mietitäänpä uudestaan. Se, mitä juon ja kuinka paljon saattavat vaikuttaa koko tulevaisuuteeni.

Alkoholin laadulla ja kulutuksella on suuri merkitys illan, sekä seuraavan päivän kulkuun. Valintaani vaikuttavat seuraavan päivän suunnitelmat tai niiden puuttuminen. Tärkein kysymys on siis varmasti, voiko juoda krapulahakuisesti. Kysymys on sinänsä hölmö, sillä ainoat kerrat kun ei juoda krapulahakuisesti, ovat ne kerrat, jolloin ei ole pitänyt lähteä juomaan ollenkaan.

Se, millaisen seurustelukumppanin illaksi valitset, riippuu siitä, mikä on tarkoituksesi. Tässä pari vinkkiä:

Valitse seurustelukumppaniksi kirkkaat, mikäli sinulla on illaksi missio, jota et halua muistaa seuraavana päivänä.

Mikäli haluat säilyttää jonkinlaisen tunteen illan tapahtumista, kannattaa juomaksi valita kuohuviini. Kuohuviini saa olosi flirttailevaksi ja varmaksi, joten erinäisten puutostilojen poistaminen hoituu kätevimmin ystävämme kuoharin avulla. Tapahtumia ei voi muistaa tarkasti jälkikäteen, mutta sitä varten kannamme vartaloa. Polvet ja kyynärpäät on hyvä tarkastaa kuohuviinipitoisten iltojen jälkeen. Myös mahdollinen raskaus kertoo puutostilasi päättymisestä.

Vanha sananlasku "Olut on vanhin voitehista" pitää edelleen paikkansa. Tie sydämeen käy kaljan avulla. Kalja on maailman vanhin ja suosituin alkoholijuoma, eivätkä monet kokeilleet voi olla väärässä. Kalja on oikea hurmuri, se on vienyt monen kännineitsyyden mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Kalja täyttää kaikki toiveesi ja on uskomaton rakastaja.

Jos haluat hoitaa illan nopeasti pois alta, käänny snapsien puoleen. Aina ei ole häpeä olla nopea.

Tämän illan juomaksi valitsin siiderin ja lonkeron. Jätän hyvästit näille juomille vähäksi aikaa ja alan suosia kirkkaita. Mietojen alkoholijuomien hinta on noussut pilviin, joka tarkoittaa siirtymistä väkeviin. Tervetuloa muistamattomat yöt ja tyhjä pankkitili!

On vasta tammikuun kahdestoista päivä, joten kaikilla on hyvin aikaa treenata maksansa kesäkuntoon! Hauskaa lauantai-iltaa kaikille, minä lähden antamaan baarityöntekijöille leipää pöytään. Muistakaa juoda fisua, se antaa oksennukselle kivan lisävivahteen.

H. Le Coq

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Jopas oli hyvä teksti!!

kuohari kuulostaa ihan kokaiinille tossa.

Tätä tasoa jos ilmestyy lisää niin pianhan julkaisette kirjan. Sen nimeksi voisi tulla Rakkaudella, Jurrikanat