Have to have fun -parties

"Kiireettömyys, juhlat ilman stressiä, ylimääräinen, täydellinen vapaapäivä ystävien kanssa, joita et ole nähnyt pitkään aikaa. Laatuaikaa puolison kanssa. Kerrankin aikaa rentoutua. " Niin varmaan hei. Mieti nyt itsekin.

Pakko-olla-hauskaa -juhlat ovat perseimmästä ikinä. Suoraan sanoen vitun perseimmästä (superlatiivin superlatiivi).

Pakko-olla-hauskaa –juhlat saavat nimensä siitä itsestään: on juhlia, jolloin on pakko olla hauskaa ja tehdä jotain. Ei voi jäädä kotiin ja olla juhlimatta. Vappu, juhannus, joulu, uusi vuosi. Onhan näitä; koulujen päättäjäiset, alottajaiset, blaa blaa blaa.

Näiden juhlien ajatus on sinänsä ihan hyvä: nähdään sukulaisia ja ystäviä, joita ei ole nähty pitkään aikaan (virhe: jos et näe muuten, niin miksi pakottaa näkemään niitä myöskään tällaisena päivänä, kun paikalla pitäisi olla ne tärkeimmät ihmiset, jotka ovat oikeasti onnellisia juhlakalun puolesta).

Pakko-olla-hauskaa -juhlat tuottavat aina pettymyksen. Juhlilta odotetaan hauskuutta koko neljännesvuoden edestä; "kun kerran lähdetään, niin juhlitaan kunnolla". Kolme kuukautta (aika, joka on kulunut edellisistä pakko-olla-hauskaa –juhlista) on maalailtu toiveita ja odotuksia, iltaan valmistaudutaan monta viikkoa aikaisemmin suunnittelemalla ilta kohta kohdalta; ”sitten me jutellaan ja laitetaan ruokaa tyttöjen kanssa kun pojat sytyttävät saunan ja Jarkko ja Minna tulee vähän myöhemmin…”. Odotukset ovat korkealla, kaikki ah' niin täydellistä. Täydellistä vain kulisseissa. Illan hauskuudella ja sen suunnittelemisella ei valitettavasti ole mitään yhteyttä. On yhdentekevää juotko viikkoja aikaisemmin suunniteltua boolia teettämässäsi mekossa, vai lähdetkö muutamille töiden jälkeen, jolloin huurteinen kalja maistuu sitäkin paremmalle. Lopputulos kun on suunnittelemattomasti vatsahapoilla päällystetty mekko tai pitkään venyneet yhdet, koska on ollut niin hulvattoman hauskaa. Kumman valitset?

Pakko-olla-hauskaa –juhlat luovat stressiä jo sinänsä. On pakko tehdä jotain.

Baariinkaan ei voi mennä.

Pakko-olla-hauskaa -juhlat saavat liikkeelle kokemattomat urpot, jotka eivät käytä alkoholia kuin virallisina juhlapäivinä. Kapakat täyttyvät kokemattomista uiveloista, jotka kerran kun juhlivat, vähät välittävät ylipäätään mistään. Esimerkiksi rahan kulutuksesta, siitä johtuvasta kännin määrästä tai yleisestä urpoilusta. Onneksi näillä baariamatööreillä on jokaisen uuden vuoden, vapun, koulujen päättäjäisten ja juhannuksen jälkeen maailmanlopun morkkis, jotta he eivät uskalla näyttää naamaansa seuraavaan neljännesvuoteen.

Baariamatöörit voit tunnistaa ns. viinaneiteilystä (teksti 24.1.2008, Viinaneiteily, tuo baariemme vitsaus), he syyllistyvät vakavaan alkoholinkäyttörikkeeseen.

Pakko-olla-hauskaa -juhlat menevät aina pilalle. Ilta ei sujukaan kuten olet suunnitellut, väsymys tai liika känni yllättää, puolet vieraista ei saavu paikalle, ulkona on liian kylmä ja raketit jäävät ampumatta. Pikku riitoja humalassa ja kaiken pilaa se, että juuri tänään näin ei saisi tapahtua koska "valmistun vain kerran ylioppilaaksi / vain kerran menen naimisiin" (niin varmaan). Kyynel.

Miksi ei voida vain nauttia arjen tuomista ihanista spontaaneista hetkistä? Miksi edes vaivaudumme järjestämään "täydellisiä" päiviä? Täydellisempää on nauttia arjen tuomista ihanista hetkistä.

Odotukset luovat pettymyksiä, spontaanius mukavia yllätyksiä.

Hyvää syksyä ja arjen ihanuutta,
H. Le Coq

Shokkihoitoa

Hiiohoi ja muuta mukavaa. Kesä on rellestetty ja arki koittaa jurrikanalassakin. Epätoivoisista korjausyrityksistä ja kiroilusta huolimatta sain läppärini toimimaan. Viikset on ajettu, rommi juotu ja papukaija realisoitu käteisvaroiksi huumorintajutonta vuokraisäntää varten.

Palauduin hiljattain kotosuomeen ja parin päivän nukkumisen jälkeen havaitsin olevani Turussa. Äkkiä takaisin nukkumaan. Herättyäni uudestaan tilanne oli yhä sama. Huolestuttavaa. Välttääkseni pahempia traumoja suunnistin lähikaupan lempiosastoni (oluet ja siiderit) kautta jurritoveri le Coqin luokse. Jälleennäkeminen oli riemukas (sekä le Coqin että kirsikka- ja punaviinimarjasiiderin kanssa) ja pian lensimme jo kohti anniskeluravintolaa.

Anniskeluravintolassa iski posttraumaattinen stressi. Missä olivat halvat hinnat, likaiset merimiehet ja puujalat? Le Coq havaitsi hämmennykseni ja sulki tärisevät käteni lonkerotuopin ympärille. Tuijotin häntä tyhjin silmin, kuin en olisi tiennyt mitä tuolle jumalten juomalle täytyy tehdä. Onneksi tiukasta keväisestä treenistämme oli jäänyt jotain selkärankaan, ja lihasmuistiin jääneet juomisliikkeen rippeet riittivät kohottamaan tuopin huulilleni. Kokemuksesta viisastuneina päätimme vaihtaa astetta räkäisempään kuppilaan, kunhan Le Coq sai minut vakuutettua että olin saapunut baariin ilman papukaijaa.

Tuttu kusenhajuinen vaihtoehtobaarimme yllätti meidät täysin. Kenen helvetin idea on remontoida, uudistaa ja s t a i l a t a baareja?? Ok, on ihan kivaa että anniskeluravintoloista poistetaan rottia ja lattioita pestään, mutta tarvitseeko niistä tehdä niin helvetin trendikkäitä että niissä rupeaa käymään ihmisiä? Ja minkälaisia ihmisiä kaiken lisäksi!! Trendikkäitä minihameita kultahipputimangitissitopeissa ja emorokkareita tiukan roikkuvissa mustissa farkuissa ja converseissa. Ei käy, ei niin vaan käy. Koska kyseessä oli kuitenkin siedettävin baari kävelymatkan säteellä, päädyimme juomaan mietoja alkoholijuomia liian nopeasti.

Illan ja yön annosten vähyydestä huolimatta Le Coq leipoi yöllä pitsaa ja poti aamulla krapulaa . Keväällä saavutettu ylikunto on selkeästi menetetty, ja krapulahakuinen treenaus kohti pikkujoulukautta voi alkaa.

kulttuurishokkia yhä poteva

kelju s kojootti