Suomi siirtyy kesäaikaan tulevana sunnuntaina. Maailmasta häviää jälleen yksi kallisarvoinen tunti. Tämä tunti on kriittinen tunti, sillä se tulee omalla kohdallani olemaan takuuvarmasti krapulainen. Toisin kuin toverini Le Coq, en ole erityisen suuri krapulafani. Yhden darraisen tunnin katoaminen on ehkä paras synttärilahja ikinä.
Mihin tämä tunti menee? Paraneeko oloni sunnuntaina yhtäkkiä tunnin verran, vai kestääkö krapulani pidempään? Vai jääkö tunnissa oletetusti haihtuva alkoholi ikuisesti verenkiertooni? Jos olisin kaikki kesäaikaan siirtymiset kännissä, olisinko lopulta neljän promillen jurrissa lopun ikääni?
Kaikkia näitä asioita olen pohtinut usein sarkofagi-krapulassa. Sarkofagi-krapula on kenties jaloin ja filosofisin krapulan muoto. Siinä missä Phil Collins – darra on epäinhimillinen, on sarkofagi-darra hyvinkin pehmeä.
Sarkofagi-krapulaan tarvitaan sänky ja paljon peittoja. Krapulainen urpo ryömii peittojen sekaan ja ystävien avustuksella kääriytyy niihin muistuttaen näin muumiota. Sarkofagi on valmis, ja jurrikana on palannut kohtuun. Sarkofagista on hyvä huudella hävyttömyyksiä jurritovereille, jäädä läskikasan alimmaiseksi tai vain filosofoida omassa rauhassaan.
Krapulaa pelkäämätön
kelju S kojootti
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti