Ammatinvalintakysymys

Jos koira on kehittynyt sudesta, ja ihminen amebasta, niin mikä on seuraava kehitysmuoto juoposta?
Helppoa: toimittaja.

Tapahtui arki-iltana: Jurrikanalan asukkaat ja muu iloinen toimittajasakki sai käsiinsä kossua, valkkaria, punkkua, siideriä ja kaljaa. Kohta oltiin baarissa ja yritettiin juoda tequilaa vatsaltani.

Seuraava aamu: Eilisillan urposeurueen muisti ja rahat ovat kadonneet, tilalla infernaalinen tiedätte-kyllä-mikä. Itse itken tyynyn alla kun Le Coq yrittää todennäköisesti vielä kännissä saada minua kouluun puhelimitse.

Samaisen aamun ilta: Tärisevä ja krapulaitkua tuhertava toimittajanalku raahautuu juttukeikalle miltei Phil Collins-darraan* verrattavassa kanuunassa. Deadline yrittää saada ääntään kuuluviin krapulaukkojen rakentaessa ja purkaessa pyramidia porakonein päässäni. Onneksi haastattelin toista miltei suoraan juopoista polveutuvaa ammattikuntaa eli rokkareita. He osasivat välttää äkkinäisiä liikkeitä ja joivat kaljaa varsin hienovaraisesti nähdessään vihertävän olemukseni.

Jos uskoisin johonkin jumaluuteen, vannoisin kossupullon kautta että ylempi taho on johdattanut minut ja Le Coqin alalle, jolla krapula ja rehellinen jurri seuraavat toisiaan soljuvana jatkumona.

Yläkerran ukkeleiden sijaan pohjaan teoriani sisäiseen johdatukseen ja luontaiseen alttiuteen. Humalahakuinen alitajuntamme ja viinaa huutavat geenit ovat naamioineet alkoholinjanonsa tiedonjanoksi ja tiukaksi työmoraaliksi. Tieto lisää tuskaa, ja tuskahan hukkuu viinaan. Jatkaakseni vielä kliseiden voimalla; raskas työ vaatii myös raskaat huvit, ja niistä toipuminen korjaussarjan.


Jurrigaalassa Känni of the Year – sarjassa ehdolla


kelju S kojootti


*etkö tiedä Phil Collins – darraa? Sivistä itseäsi Pasilalla