Kuten jurrikanat ovat usein pohtineet, rypemiseen on saatava joku tolkku. Ongelman ratkaisua on kuitenkin siirretty aina seuraavaan olueen, ja lopulta on päädytty kossuun. Minkäs sitä juoppo luonnolleen mahtaa.
Ihme on kuitenkin tapahtunut, ja olen kuntosalikortin onnellinen omistaja. Äitiliini lähetti rahaa sillä ehdolla että ne käytetään kunnon (ei juoma-) kohottamiseen. Helppo nakki tämä kuntoilu, ajattelin, sillä onhan keljulla kilpaurheilijan tausta. Nykyään olen vain keskittynyt enemmän juomapeleihin ja – maratoneihin.
Kossusta asiaan. Itsevarmasti naureskellen katselin mummeleiden ja muiden pömppömahojen kansoittamaa Body Pump salia. Mieleni teki lyödä lähimmän keskikymppisen kanssa vetoa mäyräkoirasta, että hän ei selviä hengissä. Enpä tiennyt mikä minua odotti.
Olin täysin varma menehtymisestäni vartin rääkin jälkeen. Puolen litran kaljatuoppien nostelu käy kyllä treenistä, mutta tämä on jo liikaa. Pyllistelevät mummot ja fitness-misut ympärilläni vain lisäsivät ahdinkoani. Ei naurattanut yhtään. Harkitsin pakoa ikkunan kautta, mutta sämpyläkainaloinen ohjaaja äkkäsi aikeeni. Miksi oi miksi en uskonut Le Coqin varoitusta Body Pumpin saatanallisista juurista?
Tämä voi olla viimeinen kirjoitukseni. Nyt sattuu ja oikeasti. Kädet tärisevät niin pahasti että kirjoitan tätä varpaillani. En edes uskalla ajatella huomista. Vetäisin perseet, ellen kunnollisena aikuisena ihmisenä olisi sijoittanut viimeisiä rahojani tuohon surullisenkuuluisaan salikorttiin. Hyvästi julma maailma.
kelju S kojootti
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti