maanantai 18. helmikuuta 2008

Krapula service Oy

Otsikko viittaa keksintööni, jota ei ole vielä patentoitu. Olen ehdottanut monien asioiden keksijöille aatelointia, ja nyt ehdotankin itselleni aatelisnimeä yllämainitun keksinnön vuoksi.

Krapulapalveluun kuuluu kaikki, mitä ikinä alkoholin vuoksi huonoa oloa poteva ihminen tarvitsee. Olennaisin osa Krapula service Oy:n toimintaa ovat mässypalvelut. Krapula servicestä voi tilata mihin aikaan tahansa kaikkea darraisen jurrikanan makuun: falafelejä, karkkia, sipsiä, pizzaa. Kylmää juomista on luultavasti turha edes mainita. Kolaa, energiajuomaa, tasoittavia. Kaikki vain yhden puhelinsoiton päässä kotioveltasi. Krapula service Oy:n toimintaan kuuluu tietysti palvelualttius mihin aikaan tahansa. Jokainen jurrikana tietää, että krapula ei katso aikaa eikä paikkaa. Tai oikeastaan krapula tietää, ettei se voi olla väärässä paikassa väärään aikaan. Se on aina oikeutettu.

Mässypalveluiden lisäksi Krapula service Oy:n tulisi tarjota myös seuraavia krapulasta selviytymisen kannalta välttämättömiä palveluita: särkylääkkeen kotiinkuljetus, hampaiden pesupalvelut sekä siivouspalveluita bileiden järjestäjille. Täydellinen krapula service lupaa hävittää todisteet edellisillan bileistä. Tiskien tiskaus, pullonpohjien juominen ja kuittien hävittäminen lompakosta. Enää ei tarvitse murehtia kasasta 4,5 euron kuitteja, joiden taakse voisi painaa aapisen jokaiselle lukutaidottomalle ihmiselle maailmassa. Krapula service tuhoaa listan soitetuista ja lähetetyistä tekstieviesteistä. Omaksi huoleksesi jää ainoastaa muistin menettäminen, mutta se ei vaadi suuria ponnistelua jurrikanoilta ja on hoidettava jo illan aikana pois krapulajärjestyksestä.

Krapula service Oy tarjoaa myös kriisipuhelimen morkkidus-drinkkuduksesta kärsiville. Yksineläjille palvelut tarjoavat myös krapulaseuraa sekä hierontapalveluita. Palvelun olennainen osa on taksipalvelut, sillä tunnollinen jurrikana ei aja darrassa. Kyyti kulkee otsikolla "kotiinkuljetus". Jatkoilta kotiin, känniääliöt!

Liikeideaani täydellisestä Krapula servicestä saa kopioida. Ainoana vaatimukseni on oma osasto jurrikanoille Turkuun.



Rakkaudella

Sir Le Coq

Ei kommentteja: