perjantai 15. helmikuuta 2008

Krapula saapuu Moskovaan

Miksi? Kaikessa ytimekkyydessään tämä kysymys tiivistää kaiken olennaisen mitä krapulaisessa päässä liikkuu. Minkälainen ihminen juo ämpäreittäin viinaa, tiputtelee lelurottia kanssajuoppojensa tuoppeihin, kiukuttelee aamuyöstä eikä muista edellämainituista asioista seuraavana päivänä juuri mitään?

Miksi? Kysymys on entistä relevantimpi kun sen luonteeseen lisätään krapulan infernaalisuus. Jos kädet tärisevät vielä miltei vuorokausi ryypiskelyn lopettamisen (lue: sammumisen) jälkeen ja juodut oluet muistuttavat itsestään kurkunpäässä, eikö rypemiseen pitäisi saada joku tolkku ?

Jurrikanalan asukit ovat taas uhranneet maksaansa tieteen nimissä. Testasimme jo aikaisemmin parjaamiamme uusia muovipulloja. Olut muovipullossa on meille vielä hieman herkkä asia, joten päätimme tutustua muovihirvityksiin pehmeämmän laskun eli siiderin muodossa.

Lepsu muovipullo herätti paljon tunteita ja kysymyksiä. Testitilanne itsessään oli äärettömän vaativa. Testaus tapahtui luonnollisissa pussikalja/-siideriolosuhteissa, eli ulkotiloissa ja kävellen. Raikas talvituuli syöksi päällemme hylkeenpalasia Siperiasta ja nousuhumala toi oman haasteensa kävelemiseen. Muovipullo oli täyttä skeidaa. Pullon kehittäjä ei ilmeisesti ole yrittänyt avata pulloa lapaset kädessä tai edes ilman, sillä korkki oli erittäin epäkänniystävällinen. Testauksessa tuli ilmi myös pullon huono kädessäpysymisominaisuus varsinkin paksujen lapasten kanssa. Kehottaisin suunnittelijaa kiinnittämään huomiota myös juontiasennon ergonomisuuteen.

Tiukasta ja tarkasta testauksesta huolimatta muovipullon petollisin ominaisuus paljastui vasta testin loppumetreillä. Erehdyimme lukemaan etikettiä. Totuus oli shokeeraava: muovipullossa on juomaa vain 4,5 dl!! Kuka saatana on varastanut minulta puoli desiä alkoholia?? ja tärkeintä; MIKSI? Testiryhmä oli yksimielinen pullotestin tuloksesta. Muovipullo on rehellisesti skeidaa.


Liskodiskon ensitahdit kuuleva

kelju S kojootti

3 kommenttia:

panu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
panu kirjoitti...

Tyypit on oikeesti ihan törkeen hauskoja. Tulee mieleen lämpimiä "muistoja" omista jurrikana-ajoista.

H. Le Coq kirjoitti...

Hehheee, kysymys kuuluu, minkälainen ihminen suunnittelee karvaisten rottien ja tekopenisten tiputtelemista toisten tuoppeihin monta viikkoa aikaisemmin? :D